sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Juha Tapiota ja no internet connection

Palasimme eilen Addis Abebaan Dessiestä. Dessien aika sujui nopeasti. Latailen tässä pikku hiljaa blogiini niitä kirjoituksia, joita kirjottelin siellä. Mutta tosiaan, emme päässeet internetiin kahteen viikkoon! Netti oli katkaistu hallituksen toimesta, koska lähialueilla oli levottomuuksia ja aseellisia yhteenottoja. Hallitus päätti, että tähän on puututtava katkaisemalla netti koko alueelta. Muualla Etiopiassa netti toimi ihan kunnolla. Todella epäoikeudenmukaista siviilejä kohtaan.

Tämän kirjoituksen kirjoitin 30.1.


Tänään päivä alkoi aikaisin. Menin kahdeksaksi toimistolle ja lähdimme sisterin kanssa kiertämään orpolasten koteja. Matkasimme taksilla, eli Hiacella, joka oli tupaten täynnä ihmisiä. Jäimme pois kyydistä erään polun juurella, josta alkoi jyrkkä nousu kohti vuorta. Taksit ovat täällä hauskoja. Ne kulkevat katuja ees taas, suunta jonnekin päin kaupunkia ja ihmiset nousevat matkalta kyytiin. Kyytiin noustaan, jos taksi on menossa oikeaan suuntaan tai jos näyttää siltä, että taksiin voisi mitenkään mahtua. Virallisesti autossa on istuimia yhdeksälle – todellisuudessa kyydissä istuu varmaan 20 ihmistä. Rahastaja istuu kyydissä (tai seisoo) ja rahastaa kyytiin nousevia sen mukaan, minne asti he matkustavat. Menimme sisterin kanssa taksilla muutaman kilometrin matkan ja kyyti maksoi kahdelta ihmiseltä 3 birreä – noin 10 senttiä.

Vierailimme viidessä kodissa. Nousu kylään oli raskas. Tämä on todellista korkean paikan leirielämää, nousimme monta metriä merenpinnasta todella nopeasti. Syke oli korkealla ja hikinorot valuivat kaulaa pitkin, vaikka en tehnyt muuta kuin kävelin. Katselin pikkulapsia, jotka juoksivat kylässä kevyesti ja naisia, jotka kantoivat raskaita vesiastioita selässään kotiinsa. Voin vain kuvitella, kuinka hyvässä fyysisessä kunnossa nämä ihmiset ovat.

Kotikäynnin orvot olivat tällä kertaa lähempänä teini-ikää tai jo yliopiston ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Projekti auttaa ja tukee heidän aikuistumista ja työllistymistä ensimmäiseen työpaikkaan. En tiennyt, että projekti auttaa orpoja vielä senkin jälkeen, kun he ovat jättäneet lapsuuden taakseen. Toisaalta, juuri tuossa elämän murroskohdassa apua vasta tarvitaan. Osa orpolapsista on aikuistuessaan aloittanut vapaaehtoisena kirkon toimintakeskuksessa.

Eräs vierailemanne perhe oli yhden naisen pyörittämä kotitalous. Hän huolehti orpolasten lisäksi omista lapsistaan ja oli vastuussa yhteensä kuudesta hengestä. Tämä nainen oli rakentanut kahden huoneen asuntoon itse kolmannen huoneen. Käytännössä huoneen seinät oli tehty pressusta ja jostain kevyistä rakenteista. Lattioille oli levitetty patjoja, joissa perhe nukkui öisin. Muuta kodissa ei ollutkaan. Syöminen tapahtui pienten pöytien ympärillä lattialla istuen. Voi vain kuvitella, kuinka kylmä öisin oli nukkua. Ainakin yhden huoneen katossa oli lamppu, joka toi valoa pieneen ikkunattomaan huoneeseen.

Vierailemiemme talojen seinät oli rakennettu perinteisesti eukalyptuspuista, savesta, mullasta, johon on sekoitettu teffen korsia. Kaikissa kodeissa meni sen verran hyvin, että multaseinän päälle oli pystynyt levittämään laasti, joka oli myös maalattu. Ulko-ovi oli peltinen ja sisällä ovien sijasta käytettiin verhoja, jotka ylsivät ylhäältä alas. Lattialla ei ollut mattoja vaan muovi, joka peitti maan.

Kodeissa ei ollut jääkaappeja, mutta ainoa elektroniikka joka talosta löytyi, oli televisio. Se tuntui itsestä (käytännölliseen elämään tottuneelta) todella oudolta. Mutta ilmeisesti televisio toi mukanaan jotain mitä itse en voinut ymmärtää. Ehkä tv olemassa olollaan toi piristystä köyhään elämään, tunnetta siitä, että voi hetken elää luksusta tai jonkin yhteyden ulkomaailmaan. Viralliselta valtion kanavalta ei näkynyt muuta kuin propagandaa. Siksi ihmisillä oli lautasantennit ja he katsoivat mieluummin muita ohjelmia.

Kotikäynnit loppuivat minun osaltani lounastaukoon, kun sister hommasi minulle kyydin toimistolle ja kotiin. Lounaan jälkeen jatkoimme P:n kanssa inventaariota. Laskin mielessäni, että komeroiden suojista löysimme varmaan sata erikokoista virkkuukoukkua, kaapelipuikkoa ja neulepuikkoa. Jaoimme neulontavälineet eri paketteihin, joista jakaisimme ne sitten toimintakeskuksiin ja pienryhmiin.

Tänäänkään ei netti tullut. Hallitus pitelee vallan avaimesta kiinni ja pimittää sen vapauttamista. Tänään kuulimme, että netti oli laitettu päälle Addiksessa. Dessie saa vielä odottaa – toivottavasti vain huomiseen. Mutta on tämä mielenkiintoista matkata maassa, jossa valtiolla on monopoli niin internetiin kuin… no öö, kaikkeen.. Puhelinliittymä (etiopian tele), raha (birrejä ei saa viedä pois maasta, joten rahan vaihto onnistuu ainoastaan Etiopiassa), maa (etiopialainen voi pyytää luvan rakentaa jollekin maatilkulle jotain, mutta maan ostaminen ei onnistu), sähkö (sitä säännöstellään, eli esim. jos on jokin huippukokous tiedossa, niin kansalaisilta otetaan sähköt pois).. jne jne... Nettiä rajoitetaan siten, että välillä käyttökiellossa on niin Facebook, Whatsapp kuin Skype.

Tätä kirjoittaessa sähköt katkaistiin. :-D Olivathan ne jo  lähes koko päivän katki. Samalla katkesi rauhallinen ajatusten kirjoitteluhetki kuunnellen samalla Juha Tapiota. No, kohta voikin mennä sitten nukkumaan.

Teimme kotikäynnit täällä

Hyvät näkymät Dessieen

Dessien kotimme sähkökeskus :D

Dessien kaupunki


Muutama hikipisara valui kiivetessä ylös kohti vierailtavia koteja. Ystävällinen kotikäyntejä tekevä vapaaehtoinen kävelytti minut alas tätä tietä pitkin. Ennen hänen apuaan meinasin kaatua monta kertaa.