lauantai 17. helmikuuta 2018

Syntymää ja kuolemaa ja kaikkea siinä välissä

Kirjoitettu 1.2.2018

Syntymää ja kuolemaa

Aamulla kiertelimme sisterin kanssa orpolasten koteja. Näin taas monenlaisia koteja ja mietin, että kaikenlaisissa oloissa se ihmislapsi voi elämänsä aloittaa. Muoviset lattiat, pressulla suojatut seinät, ja ahtaat huoneet olivat pienten ja vähän isompienkin ihmisten koteja. Pihalla tepasteli kanoja, ja pihoihin piti pujahtaa peltioven takaa. Kivetykset olivat sinnepäin ja omia askelluksia piti seurata tarkasti.

Mutta se lämpö ja vieraanvaraisuus olivat taas hyvin koskettavia. Jokainen tulija tervehdittiin kädestä pitäen ja toivotettiin peremmälle. Tuolit kannettiin ja vieraat pyydettiin niihin istumaan. Olo oli mukava, vaikka yhteistä kieltä ei ollut.

Tässä lahjapaketit, joissa on jokaiselle orpolapselle omat villasukat :)

Erään kotikäynnin kohteista

Pihalla tepsutteli kanoja


Mihin tahansa kotiin meni, oli se miten pieni tahansa, television lisäksi löytyi myös hiilikeitin, johon oli laitettu sumppi pihisemään

Näkymä kodista kadulle

Lattiamatot

Käsityötä: tämän tarjoilukulhon tekemiseen kului kaksi viikkoa.

Näistä naruista korit valmistuivat


Toimiston kassanhoitaja A oli kutsunut meidän lounaalle ja menimme sinne P:n ja T:n kanssa. T on etiopialainen, joka oli tekemässä yliopisto-opintoja Suomessa. Nyt hän oli palannut kotimaahansa gradunsa aineistokeruuta varten. Lounaaksi söimme injeraa. Watteina oli tällä kertaa kaalia, perunaa ja lihakastiketta. Ruoka oli hyvää ja vei kielen mennessään.


Berberiä

Siinä on pöönävelliä


Mustaa etiopialaista ja hirrrveästi sokeria


Myöhemmin iltapäivällä lähdimme P:n ja toimintakeskuksen työntekijä S:n kanssa tapaamaan maanantaina toisen lapsensa synnyttäneen A:n luo. A oli vaikeavammaisten pienryhmän vapaaehtoinen ja olin tavannut hänet paria päivää aiemmin. Autonkuljettaja vei meidät rotinoiden kanssa A:n luo ja ihastelimme pientä tulokasta. Veimme vauvalle suomalaisen neuloman villapaidan ja villasukat, nallen ja S toi pienen vauvanpeitteen. Ihasteltuamme vauvaa, meille tarjottiin ”vauvapuuro”. Puuro oli ohrapuuro, jonka keskellä oli kolo, johon oli kaadettu berberiä ja voita. Tapoihin kuului, että vauvaa katsomaan tulleille vieraille tarjottiin kyseinen puuro. Puuro syötiin perinteisesti sormin ja se maistui taikinalle. Kastike antoi vähän potkua. Ehkä vauvakin olisi kasvaessaan tulisieluinen.
Etiopialaiseen tapaan kuului, että äiti makasi vuoteessa poikavauvan kanssa 40 päivää, jonka jälkeen lapsi kastettiin. Tyttövauvan kanssa sängyssä piti loikoilla 80 päivää, jonka jälkeen tytär sai kasteen.

Vauvapuuroa!



Saavuimme toimistolle ja lähdimme naisten kanssa käymään tohtori M:n veljen ”muistojuhlassa”. Vai pitäisikö sanoa ”surukodissa”. No en tiedä, kumpikaan sana ei oikein kuvaa tilaisuutta. Hautajaisten jälkeen vainajan omaiset vuokraavat teltan, jossa omaiset, ystävät, sukulaiset, naapurit, kaimat ja muut voivat käydä istumassa. Me menimme sinne leivän ja teen kanssa, jotka tarjoiltiin meille. Istuimme suuren teltan suojassa, joimme teetä ja katselimme ihmisiä. Surunvalitteluja ei osoitettu omaisille- me vain saavuimme paikalle, istuimme alas, meille annettiin tarjottavia ja jonkin ajan kuluttua nousimme, kiitimme ja lähdimme. Perinteen mukaan teltta oli pidettiin pystyssä monta päivää, ja ”surukodin” piti tarjota vieraille ruoka ja juoma. Etenkin köyhille perheille tämä perinne oli raskas, koska heillä ei välttämättä ollut ruokaa edes omaksi kylliksi.

Teltta ja astiat oli lainattu kyläyhdistykseltä. Teltta oli ikään kuin merkki siitä, että talossa oli tapahtunut menetys. Paikalla oli itkeviä ihmisiä, vain jos he olivat juuri kuulleet menetyksestä. Muuten kukaan ei itkenyt. Edellisenä päivänä hautajaisissa M:n sisko oli vaikertanut isoon ääneen veljensä menetystä. Se oli ns. itkijä- tai valittajanaisen tehtävä.

Ehkä tämä etiopialainen hautajaisperinne kuvasi hyvin ajatusta siitä, että ”elämä jatkuu”. Kun vainaja kerran oli laskettu hautaan, siellä ei enää vierailtu. Kuolleet olivat kuolleita ja elävät eläviä. Ilmeisesti ajateltiin, että vainaja oli nyt Herran hallussa, ja meidän elävien elämän kuului jatkua menetyksestä huolimatta. En kuitenkaan saanut tätä ajatusta varmistettua keneltäkään etiopialaiselta.

Meillä oli P:n kanssa myös pyykinpesupäivä



Tähän loppuun voisin kirjoittaa, että miten arkeni kului Dessiessä:


Mun päiväohjelmani:

Herätys kello 7.00
Toimistolle kello 8.00

  •           toimintakeskukseen tai  kotikäynneille
  •           viime aikoina inventaariota

Lounas kello 12.30

Iltapäivähommia

  •           muistiinpanojen kirjoittamista
  •           omatoimista (ja oma valtaista) amharan opiskelua
Päivällinen 17.00
  • Iltahommia, kuten päivän tapahtumista kirjoittelua, elokuvan katselua, ristikoiden tekemistä, juttelua P:n kanssa kaikesta taivaan ja maan väliltä: uskosta, lähetystyöntekijän arjesta, Suomesta, Etiopiasta, elämästä.

Nukkumaanmenon suunnittelua 19.00
Iltapesut 19.30
Huoneeseen vetäytyminen 20.00

  •         lukeminen (olen koukussa Mma Ramotsvana-kirjoihin, aivan loistavia!)
  •         lukea läpi koko Raamattu: tavoitteeni on lukea Raamattua joka ilta



Nukkumaan 20.30-22.


Internetin puuttumista ei varmaan huomaa mun päiväohjelmasta 😄 kummasti löytyi aikaa kirjojen lukemiselle :) Tykkäsin tavallaan tästä netittömyydestä. Voisin ottaa tämän elämäntavaksi aina silloin tällöin vain sulkea internetti ja olla vaan.