perjantai 20. huhtikuuta 2018

Safarille

Olimme sopineet pienen ryhmän kanssa siitä, että lähtisimme safarille. Odotin sitä innolla. Olen katsonut paljon Avara luonto-sarjaa ja Serengetin kansallispuisto on minulle hyvin tuttu television välityksellä. Odotin matkaa ihan valtavasti. 

Siksi olikin suuri suru, kun lähtöaamuna viilsin ananasta leikatessa keskisormeni pään lähes kokonaan irti. Säikähdin valtavasti ja pelkäsin, että reissu jäisi välistä. Onneksi U oli ajan tasalla ja pääsin heti hoitoon. Sormi selvisi koettelemuksesta. Tansanialainen lääkäri tikkasi sormeni kolmella tikillä ja ihme kyllä, pääsimme lähtemään matkalle sovittuna kellonaikana. Toki minun piti ottaa rauhallisesti ja safariautossa istuminen olikin toipumisen kannalta tarpeeksi kevyttä puuhaa. Tärkeintähän oli ettei side kastuisi. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kokemus jäi kuitenkin hyvin mieleeni ja ymmärrän nyt hyvin niitä, jotka kertovat kokemuksistaan ulkomaalaisissa sairaaloissa. Se tunne, kun ei ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu, oli sanoinkuvaamaton. Minun oli vain pakko luottaa swahiliksi ympärilläni puhuvan hoitohenkilökunnan toimiin. Itkin operaatiossa rutkasti ja luulen, että jälkikäteen itkin myös jännitystä siitä, miten minun käy, vaikka tiesin, että olin turvassa. Toki minuun myös sattui: puudutusneula oli paksu ja puudutettavassa kohdassa on paljon hermoja. 

No mutta tälläinen kokemus: 
Tässä kuvia matkalta Serengetiin.



















Savanni nukahti.. yövyimme Serengetin kansallispuiston ulkopuolella olevissa majoituksissa ja seuraavana aamuna tulimme kansallispuistoon jo aamuvarhain.