lauantai 16. kesäkuuta 2018

Matka Langano-järvelle

Torstaina 31.5. matkasimme perheen kanssa viettämään lomapäiviä. Olimme viettäneet monta työpäivää, joten vapaapäivien vietto tuntui mukavalta ajatukselta. Matka Hosainasta Langanolle kesti muutaman tunnin ajan. Matkan näkymät olivat todella upeita.








Langanojärvi on vaaleanpunainen, koska veteen on liuennut alkaaleja. Vesi tuntui saippuaiselta.

Ranta oli aivan upea: palmuja toisen perään. Loma alkoi tuntua jo lomalta! 

Olen miettinyt tarvitseeko lähetystyöntekijä lomia. Tähän voi varmaan suhtautua monella eri tavalla: osa ajattelee, että koska lähetystyöntekijä on lähtenyt työhön Jumalan valtakuntaan, vapaapäiviä ei tarvita. Jokainen päivä tulisi tehdä työtä Jumalalle, ja vapaiden viettona ei voisi olla ihmisten, seurakunnan käytössä. 
Itse olen taas vapaiden puolella: Jumalan antamassa kolmannessa käskyssä sanotaan, että pitää muistaa pyhittää lepopäivä. Yhtenä päivänä viikossa pitää rauhoittua ja hiljentyä Jumalan seuraan. Minulle se, että voin makoilla auringossa ja lukea kirjoja on rauhoittumista ja lepäämistä. Samalla voin ihmetellä Luojan luomakuntaa: vaikka tässä paratiisissa on palmuja, niin minun paratiisissani on tuuheita ja vihreitä koivuja.