perjantai 2. maaliskuuta 2018

Kaasua ja jääkaapin lukko

Viime viikolla täällä oli vain reilun vuorokauden mittainen sähkökatko. Tähän mennessä on siis selvitty aika vähällä. Sähkökatkojen ajaksi virittelen kotiini kynttilöitä ja kuljen kotona otsalamppu päässä. Toivoin sitä joululahjaksi ja sain lahjaksi Nitecore-merkkisen otsalampun. Pidin saamastani lahjasta paljon, se oli paljon parempi kuin olin osannut toivoa. Otsalamppu on ladattava ja valoa riittää useiksi tunneiksi. Valon kirkautta voi myös säädellä eli tarpeen tullen voin olla varsinainen "valopää".

TÄMÄ on ihmetyttänyt minua niin kauan kuin oon asunnut tässä vierastalolla. Miksi minulla on jääkappi jossa on lukko? Onko olemassa oikeastikin jääkaappeja joissa on lukko? Aika tehokas keino, jos haluaa että kukaan muu ei syö jääkaapissa säilytettävää kermakakkua ynnä muita herkkuja. Tosi kiva lapsiperheeseen :D  ?

Puuron keittoa kaasuhellalla. Hella toimii sekä sähköllä että kaasulla.  Toiset levyt on siis pelkästään sähkökäyttöön ja toiset kaasukäyttöön. Näppärä näin sähkökatkojen aikana.

Nämä koulun kulmien koiranpennut kasvavat silmissä. Koiria kohdellaan Etiopiassa todella huonosti, kuten myös muitakin eläimiä. Olen ymmärtänyt, että eläimiä ei varsinaisesti ruokita vaan ne etsivät kaduilta sen ruoan mitä tarvitsevat. Onneksi olen nähnyt joitain kertoja kun lampaille ja vuohille on tuotu heinää kadulle, ja ne ovat saaneet syödä siitä. Joidenkin eläinten kohdalla kohtelu on parempaa.

Kukkien ihastelua. Täällä on nyt satanut hieman, joten kukat ovat virkistyneet uuteen loistoon.




Yhteenvetona voisi sanoa, että hyvin täällä sujuu. Kiitos rukouksista ja myötäelämisestä. Kaikkea hyvää sinne!