lauantai 3. maaliskuuta 2018

Basaaria ja banaania

Kirkolla järjestettiin basaari ja me menimme sinne yhdessä M:n kanssa. Voi vitsi siellä oli vaikka ja mitä. Ihastelen etiopialaista käsityökulttuuria, vaikka täkäläiset itse eivät sitä itse arvosta. Sama asenne taitaa olla joskus ollut Suomessa. Kun aiemmin oli tehty itse, alettiin ostamaan erilaista muovista käyttötavaraa kaupasta. Varmasti muoviset käyttötavarat ovat olleet paljon kätevämpiä, kuin aiemmat, jotka ovat olleet esimerkiksi puuta. Mutta muutos köyhdyttää käsityökulttuuria. Moni täällä kotiin ostettava koriste-esine on muovinen. Muovisen rihkaman näkeminen harmittaa itseäni. Ilmeisesti muovin arvostaminen liittyy täällä taloudelliseen kasvuun, kuten Euroopassakin aikoinaan. Nyt kun Euroopassa on alettu pikku hiljaa kyseenalaistaa muovia ja etsiä sille eri vaihtoehtoja, täällä muovin käyttöön on vasta herätty. Muoviroskan määrä miljoonakaupungissa on aivan järkyttävää. Voin joskus ottaa blogiini kuvia siitä, niin näette miltä näyttää kun miljoonakaupungissa ei siivota tai kierrätetä.


Itse yritin katsella kivoja esineitä basaarilta. Löysin somat korvikset. 


Ostin basaarista myös nahkalle maalatun maalauksen tanssivista ja soittavista etiopialaisista. Nuo muut tavarat ovat vierastalon tavaroita: krusifiksi, kaksi kynttilänjalkaa ja ilmeisesti keihään kärki :D


Ostin myös kangaskassin, jonka hihna rikkoutui seuraavana päivänä. Keksin siihen kuitenkin näppärän patentin. Laukku ei ehkä ole enää niin hieno, mutta samapa tuo. Patentti toimii. Ja sanontahan kuuluu käsitöiden suhteen, että "tyhmät ei virhettä huomaa ja viisaat eivät virka mitään". Kuulin tämän sanonnan eräässä neulontaryhmässä, ja minun mielestä tässä pätee viisaudensiemen. Käsintehdyssä saa näkyä tekijän käden jälki.


Ostin myös aivan ihanan käsintehdyn tarjoilukulhon. Kuvassa vierastalon kukkakoriste, kynttilä ja maljakko, johon laitoin puunoksan viime viikolla. 


tsäbänä eli kahvipannu-magneetti





Tästä piti ottaa kuva. Kuvassa siis Arki-vettä. Tätä voi juoda arkisin. Pyhä vesi on sitten erikseen.


Ihana tuore papaija suoraan torilta. Taidan ostaa torilta nämä hedelmät tästä lähtien. Ostin edellisen papaijan kaupasta ja se oli aivan pilalla. Torikojulla myyjät osaavat valita juuri sopivan papaijan. Tämä ferenzzi eli ulkomaalainen ei sitä osaa tehdä. Harmi, että Suomessa on itsepalvelukaupat. Ei ole hevi-osastolla myyjää auttamassa valitsemaan parhaimmat hedelmät.



And kilo muus. And kilo avocado. Yksi kilo banaania ja yksi kilo avocadoa. Ostin leipomosta täysijyväleipääkin. Kerrassaan mukava ostospäivä.


Tänään on muuten vanhempieni 30. hääpäivä. Onnea heille näin blogin kautta 🌼🌼🌼