torstai 19. huhtikuuta 2018

Kuvia pääsiäissunnuntailta

Mekane Yesus kirkon kansainvälinen seurakunta vietti pääsiäistä gregoriaanisen kalenterin mukaan samana viikonloppuna kuin Suomessa. Osallistuin sunnuntaiaamuna Etiopiassa aamumessuun. Messu alkoi kello 6 ja lisääntyvä auringonvalo kruunasi messun. Etiopiaan olimme tulleet edellisenä päivänä Tansanian Lähetysseuran lähetystyöntekijöiden kanssa. Itäinen-Afrikka on yhdistetty siten, että Etiopian ja Tansanian työntekijöillä on samat työntekijäpäivät.





Messusta päästyäni nautin muiden seurakuntalaisten kanssa aamupalan. Söimme nyyyttäriperiaatteella tuotuja aivan ihania herkkuja. Siitä lähdin sitten juliaanisen kalenterin mukaan vietettävään palmusunnuntain messuun muiden suomalaisten työntekijöiden kanssa. Perinteisen messun lisäksi tutustuimme Mekane Yesus-kirkon kuurojen seurakunnan jumalanpalvelukseen. Koko Etiopiassa on vain yksi kuuro kuurojen pappi, muut kuurojen papit ovat kuulevia. Kuuro pappi on itse opiskellut kuurojen koululla Hosainassa, jonka työtä Lähetysseura on tukenut jo kauan. 

Tässä kuva kuurojen jumalanpalveluksesta. Kuvassa ei ole aiemmin mainitsemani kuuro kuurojen pappi.


Iltapäivällä tutustumme Mekane Yesus-kirkkon seminaarin alueeseen, rehtoriin ja koulun kauniiseen kirkkoon.