perjantai 19. tammikuuta 2018

Perillä!

Perillä olen vihdoin ja viimein. Koska myöhästyin Frankfurtissa jatkolennolta, matkani Addikseen kesti vuorokauden verran. Siitä en kuitenkaan ole huolissani, koska matkalaukku löytyi määränpäästä ja minua oltiin vastassa kentällä. Lento oli tunnin etuajassa. Addiksen kentällä toimimista nopeutti e-viisumi jonka olin hommannut netistä. Odottelin milloin monitori ilmoittaisi hihnan numeron, josta voisin napata matkalaukkuni. Jossain vaiheessa minulle tuli tunne että olisi viisaampi lähteä kävellen kiertämään ja katselemaan näkyisikö laukkua jossain. Siellähän se oli, nökötti hylättynä nurkassa. Voin sanoa että olo huojentui.
Kun saavuimme määränpäähän, P oli valmistanut minulle aamupalan. Ensimmäinen ruokani Addiksessa oli kaurapuuro. Voin sanoa, että se oli herkullista. Lisäsin puuron päälle hedelmäsalaattia jossa oli ainakin tuoretta ananasta. En olisi uskonut kuinka mehukasta ananas voi olla! :) kieli meni ja ihanaa oli :)