Morjesta pöytään!
Tänään kalenterissa seisoi päivämäärä, jota olin odottanut koko syksyn. 18. tammikuuta. Vuosi oli vaihtunut hyvässä seurassa ja uusi vuosi oli sisältänyt laskeutumisen joulunviettopaikasta lähemmäs Helsinki-Vantaan lentokenttää. Vietin hyvän loman, joka sisälsi jouluherkuttelua, sukulaisissa atimointia ja totta kai, pro gradu -tutkimuksen viimeistelyä. Onnekseni Nuutinpäivänä Nuutti vei sekä joulun että gradun ja voin sanoa, että sen jälkeen olo on ollut huojentunut. Toiveeni oli saada tutkielma valmiiksi ennen lähtöä ja onnekseni näin tapahtui. Näin jälkikäteen voin kiittää huoltojoukkoja ja toimivaa nesteytystä. Enkä olisi kyllä selviytynyt ilman maan mainiota vertaisryhmää, jonka kanssa kötisimme milloin mistäkin ja sovimme yhteisistä lounashetkistä.
Matkan jännittäminen ja suunnittelu alkoivat muutama kuukausi sitten. Etiopianprojektini käynnistyi syyskuussa, kun Lähetysseuran Lähde liikkeelle-koulutus alkoi. Ensimmäisen koulutusviikonlopun jälkeen koko ryhmämme sai sähköpostia. Lähetysseuralla oli tarjota vapaa harjoittelupaikka Etiopiaan. Tehtäväkuvauksessa etsittiin kotiopettajaa lähettiperheen nuorisolle tammikuusta toukokuun loppuun. Luin ilmoituksen mielenkiinnolla, mutta sivuutin sen samantien. Ei taitais olla mun homma.
Mutta jokin ilmoituksessa jäi vaivaamaan. Mietin päivien ajan mitä tekisin asian kanssa. Hakisinko paikkaa vai en? Mitä työ käytännössä tarkoitti? Opettaminen? Missä? Millaisissa oloissa? Pitäisikö minun keksiä itse kaikki tehtävät? Missä roolissa nuorten koulu olisi? Enhän minä osaa kemiaa! Suhteeni matematiikkaankin oli mutkikas, vaikka olin lukiossa ihastunut oppiaineeseen. Mielessäni vilisi monia kysymyksiä. Pohdin asiaa viikonlopun yli ja ajattelin, että jos asia on vielä maanantaina mielessäni, otan yhteyttä Lähetysseuran vapaaehtoistyönkordinaattoriin ja kysyn tarkemmin tehtävästä.
Olin jo aiemmin ajatellut valmistua joulukuuhun 2017 mennessä. Olin pitkin vuotta haaveillut siitä, että lähtisin kevätkaudella Afrikkaan. Maa on kiinnostanut minua kauan. Muistan kuinka ollessani pikkutyttönä seurakunnan päiväkerhossa kerhotädit opettivat eri kulttuureista. Afrikka jäi mieleeni. Myöhemmin vähän isompana tyttönä tutustuin yliopistossa henkilöön, jonka sydän oli jäänyt Tansaniaan. Ystävystyessäni hänen kanssaan kiinnostukseni Afrikkaa kohtaan kasvoi. Yhdysvalloissa tapasin tansanilaisen opiskelukaverin, joka kutsui minut kotimaahansa. Erityisesti Tansania puhutteli minua ja se puhuttelee edelleenkin eniten kaikista Afrikan maista.
Olin haaveillut Lähetysseuran volu-tehtävän suorittamisesta nimenomaan Tansaniassa. Siksi ihmettelin miksi Etiopia kolahti. Googlettelin Etiopiasta kaikenlaisia tietoja ja katselin mitä työtä Lähetysseura teki Etiopiassa.
Koska Etiopia ja siellä tarjolla oleva tehtävä painoivat mieltäni vielä viikonlopun jälkeen, otin yhteyden koordinaattoriin. Juttelimme tehtävästä ja se tuntui hyvin mielenkiintoiselta ja tehtävä puhutteli. Lähetin hakemukseni Lähetysseuralle ja rattaat alkoivat pyöriä nopeasti. Muutaman viikon kuluttua sain soiton Lähetysseurasta.. "Vieläkö haluat lähteä Etiopiaan ja haluat varmistaa tulosi?" Olin mielessäni rukoillut, että jos minut hyväksytään sinne niin lähden sinne. Olin rukoillut mielessäni Isä meidän rukouksen sanoin... tapahtukoon Sinun tahtosi.
Muistan hetken ikuisesti. Sillä hetkellä tiesin, että tämän pitää tapahtua. Minun kuuluu lähteä Etiopiaan :)
