perjantai 11. toukokuuta 2018

Puutöitä

Teimme 9-luokkalaisen kanssa Dessien viikon kouluhommat etukäteen valmiiksi. Sen tähden meille vapautui kokonainen vapaa viikko, jolloin keskityimme hyödyntämään Dessien antamat mahdollisuudet. Dessiessä on toimintakeskus, josta olen blogannut aiemmin. Toimintakeskuksessa on puutyöluokka ja taideluokka. Viikon aikana 9-luokkalainen valmisti puukäsityön ja kuvataidon lopputyöt. Tässä muutamia kuvia työvaiheista.

Alussa oli lauta, saha ja 9-luokkalainen

Tai no, ensimmäisenä oli puuluokan säännöt.

Tälläistä lähdimme tekemään. Tämä oli malli. Lopulliseen työhön 9-luokkalainen ei punonut istuinta nahasta vaan köydestä.


Lukiolainen puolestaan valmisti itselleen kahvipöydän. Etiopiassa kahvipöytä on matala pöytä, jonka ympärille voi istuutua maahan nauttimaan kahvista. Lukiolaisen pöytään kaiverrettiin tsäbänän, eli kahvinkaatimen jalusta ja kahvipöydän reunat pitivät kupit hyvässä järjestyksessä pöydällä. Itse olin oppilaiden henkisenä tukena ja tarpeen tullen saatoin auttaa jossain työvaiheissa, kuten hiomisessa. Lippuviikosta innoistuin itsekin maalaamaan, kun 9-luokkalainen valmisti omaa kuvataidon lopputyötään.